
Hrrrpati!
Ja niin saatiin jälleen ratkaistua kuka on kuka... tai lähinnä ehkä se kuka osaa ja kuka ei. Maanantaina 20.11. kokoontui epämääräinen zoomilaisjoukko ratkomaan paremmuuttaan tenniksen taidoissa. Kisaan oli ennakkoon ilmoittautunut 8 peluria ja kaikki myös uskaltautuivat paikalle Talin tenniskeskukseen.
Vuorossa tällä kertaa oli kaksinpelit ja turnauksen järjestysvastaava Jouni loihti perinteiseen tyyliin kynää sekä paperia apuna käyttäen nimilaput, jotka piilotettiin syvälle hattuun sieltä onnettaren arvottaviksi. Seurauksena kaksi neljän pelaajan alkulohkoa, kaikki kaikkia vastaan, 15:stä pisteestä peli poikki, kaikki pisteet lasketaan. Alkulohkojen kaksi eniten pisteitä kerännyttä ylempään loppusarjaan, kaksi vähiten kerännyttä alempaan. Myös näissä loppusarjoissa pelattiin kaikki kaikkia vastaan samalla pisteenlaskutavalla.
Pelaajien lisäksi paikan päällä kävi ilahduttava joukko zoomilaisia ihastelemassa lähes maailmanluokan pallonlätkintää. Ehkäpä Pekkis, Tommi ja Haapis uskaltautuvat seuraavalla kerralla myös kentän puolelle.
Voiton vei täydellä pistepotilla ei-niin-yllättäen Mikko Innanen, hrrrpati!
1. Mikko Innanen 2. Simo Sipola 3. Jukka Suominen 4. Miikka Kaskinen 5. Mikael Forstén 6. Peter Lundqvist 7. Timo Jurkka 8. Panu Tuomikko

Lohkoarvonnan aikaan kaikki oli vielä mahdollista.

Tennis on iloista puuhaa.

Mailataitureita kaikki tyynni.

Selkeääkin selkeämpi ottelukaavio pisteineen.
-Patse
| 01.09.2026 09.14 | Arvin ja Sepon muistolle |
| 08.06.2026 13.35 | Hiljainen Hrrrpati Arville |
| 11.04.2026 15.52 | Legendan ääni on vaiennut |
| 12.03.2026 13.27 | Petja Lähde nappasi tenniksen kaksinpelimestaruuden |
| 27.10.2025 12.48 | Presidentti Kutonen Zoomailee |
| 15.05.2025 19.27 | Vuosikokouksen 2025 kuulumisia |