Jiihaa! Vapaus koitti jälleen pitkän piinan jälkeen ja 26 nuorekasta urosta kirmasi Bolliksen kentällä vailla huolen häivää tiistaina 2.6. heti kukon kiekaisun jälkeen. Keli ja kenttä olivat mitä parhaimmat, pelaajien taidoista puhumattakaan. Muutamat pystysyötöt olivat ehkä ajateltuja pre-korona-aikojen vauhdeille, mutta peli oli olosuhteisiin nähden erittäin tasokasta ja myös loukkaantumisilta (ainakin fyysisiltä) tällä kertaa säästyttiin. Mustat onnistuivat jollakin kepulikonstilla viemään kesän ekan derbyn yhden maalin erolla, mutta keltaiset putsasivat palkintopöydän jatkoajalla taiturimaisesti viimeistellyllä tasoitusmaalillaan. :)
Lajijohtaja Kari Kanala luovutti Paavalin kirkon kätköistä löytämänsä terveysjuomapullon kentän kokeneimmalle ja sitä eniten tarvitsevimmalle miehelle, Bonalle. Ilahtuminen oli käsin kosketeltavaa.
Muutama miehistä oli kevään aikana ottanut kovin tosissaan THL:n ohjeistuksen olla hipelöimättä kasvojaan, eivätkä rangaistuksen pelossa olleet uskaltaneet lähestyä fasadiaan edes partahöylän kanssa. Joulupukkeina Bolliksella Pekka Mäntylä ja Kari Räisänen.
Vanhojen partojen lisäksi tiensä Zoomin peleihin oli löytänyt myös uusi mies, joka reagoi huudettaessa nimeen Eetu Nieminen. Otteet kentällä olivat oikeini zoomimaisen ketteriä. Paidan väriksi valikoitui musta, mutta nähtäväksi jää alkaako pelaajamarkkinat käymään kuumina.
Jälkipelit käytiin tuttuun tapaan Töölöntorilla. Tällä kertaa toriparlamentissa ratkaistiin muunmoassa Ukrainalaisten marjanpoimijoiden kysymys.
-Patse
27.03.2025 19.01 | Zoomin tennismestarit 2025 selvillä |
03.12.2024 21.15 | Presidentti Kutonen Zoomailee |
30.04.2024 15.33 | Ikinuori Anssi |
30.04.2024 13.01 | Toiminnantarkastaja on poissa |
15.04.2024 10.48 | Vuosikokouksen kuulumisia |
29.01.2024 20.39 | Ilves-alumni vs. Zoom 3-3 |