Hrrpati!
Poikkeusolojen vallitessa Zoomin pelurit ovat osallistuneet kunnioitettavissa määrin sekä kanssaihmiset huomioiden urheiluharrastuksiensa pariin. Seniorit ovat käyneet mittelemässä osumatarkkuuttaan keilaradalla, pallonpotkijat löytäneet tiensä kentälle ja sieltä pois, sekä kiekkomaakarit jatkaneet kilvoittelua kurran lyönnissä.
Aamutuimaan perjantaina 30.10. Helsingin jäähallissa nähtiin monivaiheinen jääkiekkomittelö. Aivan ottelun alku oli tasaista tunnustelua puolin ja toisin, muutama maali molempiin päihin. Sitten tahtipuikkoa heilutti kotvan aikaa vahvasti luistellut mustien joukkue nousten kahden maalin johtoon 3-5. Tässä vaiheessa keltaiset tekivät ryhtiliikkeen, siirsivät vastuuta konkariosastolle ja loppu on historiaa. Bona vastasi kutsuun. Kotkaniemi sr. otti tilanteen haltuun, kieputti mustan toisensa jälkeen nippuun ja nakutti yhteensä tehot 2+3 (syöttöjä saattoi tosin olla 4, mutta kuka näitä nyt laskee). Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi viikon perjantaina koittavaa Zoomin sisäistä Fudis vs. Lätkä -ottelua, sekä asiaankuuluvia jälkipelejä.
Ilman hienosti pelanneita maalivahteja lukemat olisivat hyvinkin voineet olla huomattavasti suuremmat.
Näin tietomurtojen aikakaudella Zoomin basistiosaston Pille Peltonen näyttää esimerkkiä siitä, miten ylimääräinen informaatio saadaan tehokkaasti rajattua.
-Patse
03.12.2024 21.15 | Presidentti Kutonen Zoomailee |
30.04.2024 15.33 | Ikinuori Anssi |
30.04.2024 13.01 | Toiminnantarkastaja on poissa |
15.04.2024 10.48 | Vuosikokouksen kuulumisia |
29.01.2024 20.39 | Ilves-alumni vs. Zoom 3-3 |
23.11.2023 20.53 | Tennismestari(t) selvillä |