Elokuun alkuisena maanantai-iltana Raittius- ja Urheiluseura Zoomin pelurit näyttivät taas tasonsa koko jalkapalloilevalle maailmalle ja kukistivat Taitodelfiinit tasaisessa, mutta pääasiallisesti rehdissä kamppailussa. Ajoittain Delfiinien puolustajat ottivat Zoomin liukkaita kärkimiehiä erittäin kyseenalaisin keinoin ja vain Fortunan avulla loukkaantumisilta säästyttiin.
Ensimmäisellä puoliajalla nähtiin kaksi varsin hienoa zoomilaismaalia. Ensimmäisessä pallo pelattiin varsin etevästi puolustuksen kautta Rami Ibrahimille jalkaan ja lukuisista matkan varrella olevista viikatteista huolimatta Rami latoi pallon Delfiinien verkkoon. Jälkimmäisen pisti takatolpalta varmasti sisään vahvasti pelannut Topi Tiihonen Ville Viinikan tarjoillessa korkean kukkupallon potkuetäisyydelle. Vastustajien ensimmäinen osuma haiskahti vahvasti paitsiolta ja toisessa osumassa pallo päätyi vähän onnekkaastikin Jan-Ole "Pätkä" Nordinin selän taakse.
Puoliajalla joukkueesta huokui selkeä voitontahto, joka konkreettisoitui koko joukkueen uhrautuvaisena taisteluna ja ja kulminoitui Topin toiseen osumaan hienon juoksun päätteeksi. Täten kaikki kolme sarjapistettä napsahtivat Zoomin plakkariin nostaen joukkueen sijoituksen tässä vaiheessa kautta sarjataulukon neljännelle sijalle.
Vastustajien maalivahti seikkaili useaan otteeseen syystä tai toisesta ympäri kenttää ja ottelun ehkä vaarallisin tilanne nähtiinkin keskiympyrässä Ramin ja vastustajien maalivahdin juostessa täyttä vauhtia vastakkaisiin suuntiin ja potkaistessa toisiaan sääriin. Tästäkin tilanteesta kaikki osapuolet selvisivät lopulta pienellä suukovulla.
Kentän laidalta kannustusjoukoista löytyi mm. jalkapallon lajijohtajana aloitteleva Panu "Patse" Tuomikko, jääkiekon lajijohtaja Pekkis Allinen, sekä liuta zoomilaisten seuraavaa sukupolvea. Ilolla pelejä seuraamaan toivotetaan kaikki kynnelle kykenevät! Hrrrpati!
Seuraavan kerran Zoom pääsee testaamaan tasonsa maanantaina 9. elokuuta Talin hallin tekonurmella kello 19 alkavassa ottelussa. Vastaan silloin uskaltautuu asettua TiPS/3.
Henrik "Henkka" Harberg pelasi kuin pelasikin nollapelin vartoituaan Zoomin maalia ottelun ensimmäiset 10 minuuttia.
Vene- aikataulu- ja logistiikkahaasteistaan selviydyttyä Pätkä suoritti teräsmiestyyppisen vaatteidenvaihdon. Vain puhelinkoppi puuttui.
Ylärivi vasemmalta: Topi Tiihonen, Henrik Harberg, Petja Lähde, Arto Koskinen, Jyri Tapaninen, Aatu Raitala, Rami Ibrahim. Alarivi vasemmalta: Peter Lundqvist, Jan-Ole Nordin, Stenka Christiansen, Ville Viinikka, JC Söderholm.
-Patse
27.03.2025 19.01 | Zoomin tennismestarit 2025 selvillä |
03.12.2024 21.15 | Presidentti Kutonen Zoomailee |
30.04.2024 15.33 | Ikinuori Anssi |
30.04.2024 13.01 | Toiminnantarkastaja on poissa |
15.04.2024 10.48 | Vuosikokouksen kuulumisia |
29.01.2024 20.39 | Ilves-alumni vs. Zoom 3-3 |