5.5.2022
17:04
Uutiset / Zoom
Nuija ja laatikko vimosen päälle
Helsingin Jäähallin Royal Clubille kokoontui huhtikuun neljännen päivän iltana runsas joukko zoomilaisia nauttimaan toistensa seurasta sekä pöydän antimista. Iloinen puheensorina täytti kokoustilan osallistujien löydettyä tiensä läpi pääkaupunkimme kevätloskaisten katujen.
Presidentti Saukkonen löi nuijalla pöytään Kallion kirkon kellojen näyttäessä aikaa 18:03 ja julisti vuosikokouksen virallisesti alkaneeksi. Aika ajoin kokousväki jopa kuunteli herkeämättä läpi käytäviä asioita ja seurasi keskustelua, mikäli nyt välihuutelultaan kerkesi. Kokous sujui kyllä jouhevasti ja erittäin hyvässä Zoom-hengessä.
Vuosikertomus ja tilinpäätös todettiin asianmukaisiksi ja hyväksytyiksi. Kokouksessa käytiin myös läpi seuran tulevaa juhlavuotta 2023, joka tulee pitämään sisällään Zoom 60v.-näyttelyn Urheilumuseossa, jalkapallon sekä jääkiekon juhlaottelut, golf-kisan iltaohjelmineen sekä Vierumäen leirin. Tarkkoja päivämääriä tapahtumille ei vielä ilmoitettu. Juha Matti Holopainen esitteli lyhyesti tämän hetkisen suunnitelman Urheilumuseoon tulevasta näyttelystä ja muidenkin juhlavuoden tapahtumien suunnittelu on jo käynnissä Presidiumin toimiessa juhlatoimikuntana.
Presidium jatkaa lähes samalla kokoonpanolla alkaneen toimintavuoden. Mr. Nyberg teki paluun Kari Kanalan tilalle ja kokoonpano näyttää seuraavalta. Presidentti: Mika Saukkonen, Toiminnanjohtaja. Tommi Koivistoinen, Jäsenet: Jouni Kaivola, Arto Nyberg, Panu Tuomikko, Petteri Ahomaa, Sami Vehkaluoto sekä Tomi Rissanen, Varajäsenet: Kari Haapiainen, Mikko Knuuttila ja Heikki Rokkanen.
Ennen kanapatojen ääreen siirtymistä seura palkitsi toimintavuoden aikana edukseen esiintyneitä jäseniämme seuraavanlaisesti:
VUODEN ZOOMILAINEN

PETJA LÄHDE
OP VATI

HEIKKI ROKKANEN
HRRRPATI PROSPEKTI

PEKKIS ALLINEN
J VIRTANEN TROPHY

PEKKA MÄNTYLÄ
VUODEN SENIORI

LESE KAURANEN
GOLF HCP / SCRATCH

PASI HAILIO
TENNIS

MIKKO INNANEN
ARSKA ELO PALKINTO

AHTO KÄRNÄ
VUODEN MAALARI

RAMI IBRAHIM
Kokouksessa Zoomin varsinaisiksi jäseniksi hyväksyttiin seuraavat henkilöt: Niilo Tenkanen, Olli Heikkonen, Tuomas Heikkilä, Aatu Raitala, Benjamin Kallio, Pyry Takala, Mikko Pietilä ja Heikki Ranta.
Koejäseniksi: Severi Saarinen, Anssi Miettinen, Jaakko Sandqvist, Tuukka Vuori, Joona Taskinen, Ossi Rajala, Jouni Lavikainen sekä Julius Matilainen.
Kokous päätettiin valtion virallisen aikaraudan näyttäessä lukemaa 19.20. Ensi vuonna uudestaan!

Palkintojenjakoa parhaimmillaan.

Juha Matti kertoi tulevasta juhlanäyttelystä...

... ja Heikki sekä Pekka olivat silminnähden suunnitelmista suunniltaan.

Klaus ja Markkukin olivat kuulolla.

Jäsenhakemuksensa esittelyvuorossa Jaakko Sandqvist, Tuukka Vuoren odottaessa malttamattomana vuoroaan.

Myös Arvi oli tarkkana.

AAA, BEE, CEE... Kyllä niihin Jukan ja Haapiksen papereihin illan aikana jotain kuvioita syntyi.
-Patse (kuvat: Seppo Rinne)