23.3.2023
13:04
Uutiset / Zoom
Zoomin katse on yhä kirkas
Hrrrpati!
Vuosittainen vuosikokous pidettiin jo tutuksi tulleella Helsingin jäähallin Royal Clubilla keskiviikkona 15.3.2023. Paikalla oli nelisenkymmentä seuran jäsentä, sekä myös muutamia seuran pariin hakeutuvia vetreitä miehenalkuja.
Perinteisen kaavan mukaan kokouksessa käytin läpi toimintavuoden 2022 aikana tapahtuneita asioita, talouskatsauksia unohtamatta. Myös ansioituneita jäseniä muistettiin kiertopalkinnoin ja kokouspäivänä 80-vuotta täyttänyt Pentti "Lese" Kauranen sai osakseen kolminkertaisen Hrrrpati-huudon.
Globaalin taloustilanteen sekä nousseiden kustannusten pakottamin reunaehdoin vuosikokous päätti nostaa seuran vuosimaksuksi 300 euroa, muiden maksujen pysyessä entisellään.
Tilaisuudessa käytiin lävitse juhlavuoden tapahtumia, joista tiedotetaan enemmin kun ajat ja paikat varmistuvat. Myös Vierumäen leiri on lähempänä toteutumista kuin moniin vuosiin. Liikunnan ja urheilun kulttuurikeskus Tahdossa helmi/maaliskuussa ollut Zoomin 60-vuotis juhlanäyttely todettiin olleen lähes menestys ja sen mahdollisuudelle saada jatkoa Jääkiekkomuseossa Tampereella näytettiin vähintäänkin keltaista valoa.
Vuosikokous valitsi Mika Saukkosen jatkamaan seuran presidenttinä, sekä presidiumin jatkamaan alkaneen toimintavuoden presidentin lisäksi kokoonpanolla Petteri Ahomaa, Jouni Kaivola, Tommi Koivistoinen, Arto Nyberg, Tomi Rissanen, Panu Tuomikko sekä Sami Vehkaluoto. Presidiumin varajäseniksi valittiin Silvo Hyppölä, Kari Haapiainen sekä MIkko Knuuttila.
Asiallisten asioiden jälkeen kokousväki nautti talon antimista sekä takuuhyvästä seurasta.
Toimintavuoden 2022 aikana vuosipäiviä juhlivat:
50 v. Markus Autero, Ville Haapasalo, Sami Hokkanen, Otto Kanerva
55 v. Janne Virtanen, Stenka Christiansen, Mikko Innanen, Mika Nuojua, Jaakko Saariluoma, Kari-Pekka Toivonen, Kai Sauer
60 v. Jan-Ole Nordlin, Esko Pelkonen, Martti Suosalo
65 v. Timo Kulmakko, Olli-Pekka Lyytikäinen
70 v. Hannu-Pekka Hänninen, Klaus Thomasson, Silvo Hyppölä
75 v. Heikki Parma, Kai Hyttinen, Jorma Länsirinne, Pertti Melasniemi, Jukka Suominen, Olli Paavilainen
80 v. Eero Lilja
85 v. Pentti Mutikainen, Karl Sahlgren
Vuosikokouksessa palkitut:
VUODEN ZOOMILAINEN

Tommi Koivistoinen
VUODEN SENIORI

Klaus Thomasson
OP-VATI

Matti "Löde" Lötjönen ja Juha Matti Holopainen
HRRRPATI PROSPEKT

Jukka Laaksonen
JUKKA VIRTANEN TROPHY

Janne Vakio (hiuksekas)
VUODEN MAALARI - VUODEN MAALIVAHTI

Rami Ibrahin - Jan-Ole "Pätkä" Nordlin
VUODEN KEILAMESTARI

Eero Lilja
VUODEN TENNISMESTARIT

Mikko Innanen sekä Mikael Forstén
VUODEN GOLFMESTARI

Pasi Hailio
Vuosikokouksessa varsinaiseksi jäseneksi valittiin:
Severi Saarinen, Anssi Miettinen, Jaakko Sandqvist, Tuukka Vuori, Joona Taskinen, Ossi Rajala, Jouni Lavikainen sekä Julius Matilainen.
Koejäseniksi valittiin:
Jussi Eskola, Ari-Pekka Hämäläinen, Manoel Pinto, Janne Tukiainen, Toni Viljanmaa sekä Jukka Suomela.

Kokousväkeä oli hyvin paikalla

80-vuotis synttäreitään viettänyt Lese sai kunnian aloittaa illan kohokohdan, eli ruokailun. Hrrrpati!
-Patse