Raittius- ja Urheiluseura Zoom palasi pelaamaan "ison kentän" harrastesarjaa muutaman vuoden pikkukentänpelien harharetken jälkeen. Perjantai-iltana Lauttasaaren helteen piiskaamalle kentälle asettui vastaan Tali Rovers.
Rovers oli liikkeellä huomattavasti nuoremmalla (muttei välttämättä nuorekkaammalla) nipulla. Pallonhallinta oli koko ottelun ajan hienokseltaan vastustajilla, mutta zoomilaiset pääsivät ajoittain hyviin vastahyökkäyksiin käyttäen maalipaikkansa tehokkaasti hyväkseen. Zoomin ensimmäisen latoi verkon perukoille edellisen kauden tapaan tuttu mies, eli Rami Ibrahim. Ensimmäisen puoliajan toisesta osumasta vastasi hienolla laukauksella paristakympistä JC Söderholm. Tauolle lähdettiin mukavista lukemista 2-0.
Toisella puoliajalla vastustaja painoi kovasti päälle, mutta zoomin puolustus(kin) oli jälleen rautaa ja vaikka Rovers saikin yhden maalin aikaiseksi, niin hyvän juoksun ja taistelun päätteeksi zoomin kärjessä pelannut Topi Tiihonen niittasi voittolukemiksi 3-1.
Pitkän ottelutauon jälkeen porukalla lämmittelyssä ihmeteltiin, että mikä on tuo omituinen pyöreä esine.
Juuri ennen h-hetkeä Heikki Valkama (#17) jakoi erittäin tärkeitä ohjeita.
Maalareiden oli helppo hymyillä. JC, Rami ja Topi.
-Patse
03.12.2024 21.15 | Presidentti Kutonen Zoomailee |
30.04.2024 15.33 | Ikinuori Anssi |
30.04.2024 13.01 | Toiminnantarkastaja on poissa |
15.04.2024 10.48 | Vuosikokouksen kuulumisia |
29.01.2024 20.39 | Ilves-alumni vs. Zoom 3-3 |
23.11.2023 20.53 | Tennismestari(t) selvillä |